Sijoittaja 2018

Koe ainutlaatuiset puheenvuorot, näe pörssitoimituksen haastattelut, tunne muut sijoittajat

Sijoittaja 2018 on Alma Talentin uusi sijoitustapahtuma, joka järjestetään 20.9.2018 Helsingin Messukeskuksessa (Siipi), päämedioinaan Kauppalehti ja Arvopaperi.

Mihin kannattaa sijoittaa? Tapahtuman aikana kuulet parhaat sijoitusvinkit sekä mielenkiintoiset puheenvuorot ajankohtaisista sijoittamisen teemoista ja trendeistä. Tule mukaan kokemaan asiantuntijoiden huippupuheenvuorot, tapaamaan muita sijoittajia ja tutustumaan eturivin palveluntarjoajiin. 

Ainutlaatuisena yksityiskohtana paikalla on myös Kauppalehden ja Arvopaperin oma Uutisstudio, jota isännöi Alma Talentin pörssitoimitus. Uutisstudiossa tehdään puhujien haastatteluja, joita yleisö voi seurata paikan päällä koko päivän ajan. Hyppää siis mukaan seuraamaan pörssitoimituksen työtä ja tule kerryttämään ainutlaatuisia kontakteja Brella-verkostoitumistyökalun avulla. 

Tee vuoden paras sijoitusliike ja investoi 20. päivä syyskuuta maksuttomaan Sijoittaja 2018 -tapahtumaan osallistumiseen!

Kuka on Vuoden Sijoittaja 2018? Äänestä sivun alalaidassa!

KEYNOTE

Tomas von Rettig, Toimitusjohtaja, Rettig Group 

Tomas von Rettig otti vastuulleen Rettig Groupin toimitusjohtajan roolin tammikuussa 2016. Sitä ennen hän toimi useissa eri tehtävissä konsernissa vuodesta 2008 lähtien. Rettig Group on Suomen johtavia sijoitusyhtiöitä ja sen portfolioon kuuluvat Rettig ICC, Nordkalk, Alandia, eQ, Terveystalo ja Anchor. Perheomisteinen Rettig Group on kasvollinen, kokenut ja näkemyksellinen omistaja, joka kehittää omistamistaan yhtiöistä entistä menestyvämpiä aktiivisella ja ammattimaisella otteellaan. Tomas on muun muassa Euroopan johtavan lämpöpattereiden ja sisäilman säätölaitteiden valmistajan Rettig ICC:n hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen varapuheenjohtaja Terveystalossa, joka on yksi Suomen johtavista yksityisistä terveyspalveluiden tarjoajista.

KTM Satu Huber on työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja. Aiemmin hän on työskennellyt toimitusjohtajana LähiTapiola Eläkeyhtiössä ja Finanssialan Keskusliitossa, Valtiokonttorissa rahoitustoimialan toimialajohtajana sekä erilaisissa tehtävissä SYP/Meritassa ja Citibankissa Suomessa ja Lontoossa.
Luottamustehtäviä Satu Huberilla on tällä hetkellä mm. Ahlsell AB:n, EVAn ja ETLAn sekä Finanssiala ry:n hallituksissa sekä Suomen Kulttuurirahaston Säätiön hallintoneuvostossa. Lisäksi hän on jäsen The Trilateral Commissionissa ja Agence France Tresorin strategisessa komiteassa. Aiemmin hän on ollut jäsenenä mm. YIT:n, Finnairin, Metson, Bolidenin, HEXin ja Suomen Teollisuussijoituksen hallituksissa sekä Valtion omistajaohjauksen asiantuntijaryhmässä ja Kansallisen pääomamarkkinastrategian työryhmässä.

Ohjelma

08.00-
08.50

Ovet auki

Tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio

08.50-
09.00

Tervetuloa Sijoittaja 2018 -tapahtumaan!
Baba Lybeck, toimittaja, tuottaja, juontaja

09.00-
09.30

KEYNOTE: Tomas von Rettig, toimitusjohtaja, Rettig Group

09.30-
10.00

KEYNOTE: Satu Huber, toimitusjohtaja, Työeläkeyhtiö Elo

10.00-
10.20

Tauko 20 min
(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista,Uutisstudio)

 

10.20-
10.40

Elisa: Ainutlaatuinen toimija digitalisaation ja tekoälyn hyötyjen mahdollistajana

  • Kasvava ja kiinnostava sijoituskohde

 

Veli-Matti Mattila, toimitusjohtaja, Elisa Oyj

 

10.45-
11.05

CapMan Oyj -puheenvuoro

Joakim Frimodig, toimitusjohtaja, CapMan Oyj

11.10-
11.30

 

Jos halvalla ostaa ja kalliilla myy, se ei voi olla huono strategia

  • Arvosijoittamisen ideologia
  • Taaleri ArvoMarkan viimeisimmät ostot tai myynnit
  • Onko nyt arvosijoittamisen aika?

 

Mika Heikkilä, Osakesijoitusjohtaja, Taaleri Varainhoito Oy

11.30-
12.30

Tauko 60 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

12.30-
12.50

Nexstim – Maailman johtava yritys aivojen hoidossa ja diagnostiikassa käytetyn noninvasiivisen navigointiavusteisen aivostimulaatioteknologian alalla

Mikko Karvinen, Talousjohtaja, Nexstim Oyj

12.55-
13.15

Terveystalo: Markkinajohtaja kasvavilla ja rakenteellisesti houkuttelevilla markkinoilla

  • Terveystalo lyhyesti: Suomen johtava yksityinen terveyspalveluiden tarjoaja
  • Suomen terveydenhuoltomarkkinat: kasvava tarve kasvattaa kysyntää, sotella tai ilman
  • Asiakaskeskeinen liiketoimintamalli tuottaa korkealaatuista palvelua kaikille asiakasryhmille
  • Toiminnan mittakaavaedut ajavat parantuvaa kannattavuutta, kyky tuottaa omistaja-arvoa M&A:lla yhä pirstaloituneessa markkinassa

 

Yrjö Närhinen, toimitusjohtaja, Terveystalo Oyj

13.20-
13.40

Pihlajalinna Oyj -puheenvuoro

Joni Aaltonen, toimitusjohtaja, Pihlajalinna Oyj

13.40-
14.00

Tauko 20 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

14.00-
14.20

Bonava Suomi Oy -puheenvuoro

Juuso Hietanen, toimitusjohtaja, Bonava Suomi

14.25-
14.45

Vastuullinen sijoittaminen: Puurakentamisesta tuli kasvubisnes

  • Puurakentaminen on kehittynyt hurjasti
  • Puun avulla rakentaminen nopeutuu ja asuminen muuttuu turvallisemmaksi myös kerrostaloissa
  • Teollisesti moduleista rakennettavat talot skaalaavat puurakentamisen ja avaavat mahdollisuuden vientiin

 

Tero Salo, toimitusjohtaja, Sisco

14.50-
15.10

Kotimaisten pk-yritysten lainoista syntymässä uusi omaisuusluokka

Lauri Lundström, hallituksen jäsen, Alexandria Yritysrahoitus Oy

15.10-
15.30

Tauko 20 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, Uutisstudio, verkostoitumista)

15.30-
15.50

Aspo omistajan asialla

  • Aspo kehittää ja kansainvälistää keskisuuria yrityksiä
  • Aspo on sitoutunut saavuttamaan taloudelliset tavoitteet 2020

 

Aki Ojanen, toimitusjohtaja, Aspo Oyj

15.55-
16.15

Altia – Pohjoismainen johtava alkoholijuomayhtiö

  • Pohjoismainen markkinajohtaja viinien ja väkevien alkoholijuomien markkinoilla
  • Ikoniset pohjoismaiset alkoholibrändit ja kattava viinivalikoima
  • Vahva kannattavuus, vakaa kassavirta sekä houkutteleva osinkopolitiikka
  • Let’s drink better – Altia haluaa olla mukana kehittämässä uudenlaista, modernia ja vastuullista pohjoismaista juomakulttuuria

 

Pekka Tennilä, Toimitusjohtaja, Altia Oyj

16.15-
16.30

Ohjelmalinja päättyy

Tauko 15 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

10.20-
10.40

Silmäasema – Kasvuyhtiö, jolla on ainutlaatuinen liiketoimintamalli

  • Yksi johtavista silmäterveyden palvelujen tarjoajista Suomessa
  • Silmäasema toimii kasvavalla näkemisen ja silmäterveyden markkinalla

 

Pasi Kohmo, toimitusjohtaja, Silmäasema

10.45-
11.05

Endomines – ketterä ja moderni kaivosyhtiö

  • Kultaa Karjalasta ja USA:n Idahosta
  • Kasvua malminetsinnän, kullan tuotannon ja yrityskauppojen kautta

Saila Miettinen-Lähde, CEO, Endomines AB

11.10-
11.30

Nurminen Logistics -puheenvuoro

Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, Nurminen Logistics Oyj

11.30-
12.30

Tauko 60 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

12.30-
13.40

Mediayhtiöt -teema:

 

Sanoma Oyj -puheenvuoro

Markus Holm, talousjohtaja ja operatiivinen johtaja, Sanoma Oyj

 

Alma Media Oyj -puheenvuoro

Kai Telanne, Toimitusjohtaja, Alma Media

 

Markkina sijoittajan näkökulmasta

Petri Aho, analyytikko, Inderes

13.40-
14.00

Tauko 20 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

14.00-
14.20

Tuottoa vastuullisesti

  • Mitä vastuullinen sijoittaminen on käytännössä?
  • Mitä vaikutuksia vastuullisella sijoittamisella on odotettuun tuottoon?

 

Jani Stenius, Seniorisalkunhoitaja, Handelsbanken  

14.25-
14.45

Länsimaailman halvimmat osakkeet – huomisen voittajat

  • Osakemarkkinoiden K-18 osasto
  • Näin löydät pilkkahintaiset osakkeet

 

Petter Langenskiöld, salkunhoitaja ja hallituksen puheenjohtaja, Zenito Oy

14.50-
15.10

Investors House -puheenvuoro

Petri Roininen, Toimitusjohtaja, Investors House Oyj

15.10-
15.30

Tauko 20 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

15.30-
15.55

PANEELI: Voima Gold 

16.00-
16.15

Puheenvuoro vahvistuu pian

16.15-
16.30

Ohjelmalinja päätyy

Tauko 15 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

 

10.20-
10.40

Etteplan – kannattava kasvuyhtiö

Juha Näkki, toimitusjohtaja, Etteplan

10.45-
11.05

T2H yhtiöt Oy -puheenvuoro

11.10-
11.30

Puheenvuoro vahvistuu pian

11.30-
12.30

Tauko 60 min
(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

12.30-13.40

Puheenvuorot vahvistuvat pian

13.40-
14.00

Tauko 20 min
(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

14.00-
14.20

Osaketuottojen ennustettavuus – akateeminen näkökulma

Matti Suominen, rahoituksen professori, Aalto-yliopisto

14.25-
14.45

Puheenvuoro vahvistuu pian

14.50-
15.10

Herantis Pharma Oyj -puheenvuoro

15.10-
15.30

Tauko 20 min
(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

10.20-
10.40

Odin -puheenvuoro

10.45-
11.05

Osakesäästötili ja kustannustehokas sijoittaminen

Timo Rothovius, Puheenjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto ry, Professori, laskentatoimi ja rahoitus, Vaasan yliopisto

11.10-
11.30

kodit.io -puheenvuoro

Kalle Salmi, CEO, Kodit.io

11.30-
12.30

Ohjelmalinja päättyy

Tauko 60 min

(tutustumista yhteistyökumppaneihin, verkostoitumista, Uutisstudio)

16.30-
16.55

Voima Gold Oy -puheenvuoro

16.55-
17.15

Aktiivinen salkunhoito 2.0.

Martin Paasi, talousasiantuntija, Nordnet Suomi

 

17.15-
17.45

Paneelikeskustelu Nordnet

 

Paneelissa mukana:

Jasmin Hamid, Näyttelijä ja sijoitusbloggaaja
Stefan Jaakkola, Toimistotyöläinen, bloggari, opiskelija
Aleksi Kopponen, Facebookin Sijoituskerho-ryhmän perustaja
Kyösti Kakkonen, Toimitusjohtaja, Kauppaneuvos, Unkarin kunniakonsuli, Kakkonen-Yhtiöt Oy
Tomi Lahti, Yksityissijoittaja ja livetwiittaaja
Kimmo Matikainen, Ex osakemeklari, twitter -aktiivi
Merja Mähkä, Sijoittaja, sijoitusbloggaaja, valmentaja, toimittaja, kirjailija
Aki Pyysing, Sijoitustieto pääkolumnisti

 

Paneelin moderaattorina toimii Suvi Tuppurainen, maajohtaja, Nordnet Suomi

17.45-
17.55

Vuoden sijoittaja -kilpailun voittajan palkitseminen

17.55-
18.00

Loppusanat

Baba Lybeck, tuottaja, tuottaja, juontaja

Puhujat

Tee vuoden paras sijoitus ja ilmoittaudu mukaan!

Tapahtuma on suunnattu yksityissijoittajille, sijoitusalan ammattilaisille ja asiantuntijoille sekä yritysten rahoitus- ja talousjohdolle. Tapahtuman osallistujilla on myös mahdollisuus luoda uusia kontakteja Brella-verkostoitumistyökalun avulla. Tapahtuma on osallistujille maksuton.

Kumppanit

Strategiset kumppanit

Kumppanit

Kumppaniksi

Kumppani, tee vuoden paras päätös ja tule osaksi ainutlaatuista ohjelmaa!

Sijoittaja 2018 -tapahtumassa kohtaat sijoittajat, alan keskeiset asiantuntijat sekä median. Vaikuta yleisöön puheenvuorolla, kohtaa ihmisiä ständillä ja kasvata yrityksenne näkyvyyttä tapahtumamarkkinoinnin yhteydessä. Käytössäsi on lisäksi Brella-verkostoitumistyökalu, jonka avulla voit sopia tapaamisia muiden osallistujien kanssa jo ennakkoon. Paikan päällä on myös ainutlaatuinen Kauppalehden ja Arvopaperin Uutisstudio, jonne pörssitoimitus kutsuu puhujia haastatteluun.

Tapahtumassa olet ajankohtaisen keskustelun ytimessä – juuri siellä, missä sijoittajat haluavat sinut nähdä. Sijoittaja 2018 on erinomainen mahdollisuus vahvistaa brändiä ja profiloitua kohderyhmän keskuudessa.

Tule osaksi ainutlaatuista ohjelmaa!
Ota yhteyttä, niin mietitään sinulle sopiva kokonaisuus.

Yhteyshenkilöt

Anniina Salo

Sisältöpäällikkö

anniina.salo@almamedia.fi

0400 847 363

Jussi Similä

Myyntipäällikkö

jussi.simila@almamedia.fi

050 438 0802

Tihana Biga-Laatikainen

Tapahtumakoordinaattori

tihana.biga@almamedia.fi

040 342 4577

Vuoden Sijoittaja 2018 -kilpailu

Vuoden Sijoittaja 2018 -kilpailu on täällä!

Nordnet järjestää Vuoden Sijoittaja 2018 -kilpailun, joka huipentuu Sijoittaja -tapahtumassa 20.9.2018. 

Kilpailun raadissa istuvat Jukka Oksaharju (Nordnet Suomi), Jamilla Heiskanen (Osakesäästäjien Keskusliitto) sekä Petri Koskinen (Alma Talent). Raati on tehnyt kattavan selvitystyön ja valinnut tiukan seulan läpi yhdeksän kilpailijaa mukaan Vuoden Sijoittaja -kilpailuun.

Äänestys käydään Sijoittaja -tapahtuman nettisivulla, jossa kuka tahansa voi käydä äänestämässä omaa suosikkiaan. Kilpailijat, raadin perustelut sekä äänestyksen löydät alapuolelta. Kilpailijat ovat aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan. Äänestys on auki 11.7. – 20.9.2018. Vuoden Sijoittaja julkistetaan Sijoittaja -tapahtuman päätteeksi, Nordnetin paneelin yhteydessä 20.9! Kiitos äänestäsi!

Jasmin Hamid

Näyttelijä ja sijoitusbloggaaja

Bio:

Jasmin on 34-vuotias helsinkiläinen näyttelijä, joka tituleeraa itseään tavissijoittajaksi. Hän aloitti sijoittamisen palkkatuloistaan vuonna 2012 Nokian ollessa halvempaa kuin aiemmin....

Lue lisää

Stefan Jaakkola

Toimistotyöläinen, bloggari, opiskelija

Bio:

Olen 31-vuotta nuori sijoittajanalku Vantaalta. Aloitin sijoittamisen syksyllä 2011 Kreikan kriisin aikoihin ostamalla osakkeita. Lähes alusta alkaen olen noudattanut kasvavien...

Lue lisää

Kyösti Kakkonen

Toimitusjohtaja, Kauppaneuvos

Unkarin kunniakonsuli, Kakkonen-Yhtiöt Oy

Bio:

Kauppaneuvos, OTK ja pörssiyhtiö Tokmannin perustaja ja omistaja (perustettu v.1989). Tokmannin toimitusjohtajana 20 vuotta vuoteen 2009 saakka, jo tuolloin liikevaihto...

Lue lisää

Raadin perustelut

Jasmin Hamid

Jasmin Hamid on ollut mukana perustamassa aktiivista Ompeluseuran Talousgurut -Facebook-ryhmää. Hyvän päivän varalle -blogissaan Hamid haluaa tehdä rahasta puhumisesta tavallista ja sijoittamisesta tavoiteltavaa. Hamidista on tullut tuttujen ”konkarisijoittajien” rinnalle uusi ja aktiivinen keskustelija, joka tekee myös sijoitusaiheisia videoita esimerkiksi Inderesin ja OP:n kanssa.

Stefan Jaakkola

Osinkokuningas-blogissaan Jaakkola muun muassa avaa salkkunsa sisällön ja kehityksen lukijoille täysin avoimesti. Samalla Jaakkola tarjoaa etenkin osinkosijoittamisesta kiinnostuneille ideoita sijoittamisen tueksi. ”Kolmenkympin paremmalla puolella olevaksi toimistotyöntekijäksi Vantaalta” itsensä esittelevä Jaakkola sijoittaa palkkatuloillaan, ja toimii itse esimerkkinä muille.

Kyösti Kakkonen

Muun muassa Afarakin suuromistajana pörssissä profiloitunut Kyösti Kakkonen on korostanut pienomistajien oikeuksia ja velvollisuuksia. Kakkonen on omalla esimerkillään kannustanut pienomistajia vaatimaan oikeuksiaan ja pitämään puolensa, ja tuonut aktivistiomistajan mallia myös Suomeen.

Aleksi Kopponen

Aleksi Kopponen on tehnyt merkittävän suomalaisen sijoitusteon perustamalla ja ylläpitämällä Facebookin hyvin aktiivista Sijoituskerho-ryhmää. Ryhmäläisille on järjestetty myös tilaisuuksia ja tapahtumia sijoittamisesta. Kaveriporukan ryhmästä alkanut Sijoituskerho on paisunut merkittäväksi sijoitusfoorumiksi.  

Tomi Lahti

Zijoittaja-nimimerkillä tviittaava Lahti on uuden ajan some-sijoittaja, joka on kerännyt Twitterissä merkittävän seuraajajoukon raportoimalla pörssiyhtiöiden tilaisuuksista. Zijoittajan innovaatio on myös Instagramissa sijoittajatapahtumien tarjoiluihin keskittyvä Reaaliosinko-tili. Arvopaperin salkkukisassa 2016 Lahti peittosi alan ammattilaiset. Lahden kisasalkkua siivitti etenkin ruotsalaisyhtiö SCA.

Laura Linkoneva

Avoimesti taustastaan kertonut Linkoneva on noussut sossun luukulta nuorten sijoittajien esikuvaksi. Linkonevan tarina kannustaa etenkin nuoria: oman elämän ja talouden voi aktiivisuudella ottaa hallintaan, eikä säästäminen ja sijoittaminen vaadi suuria pääomia. Sijoittajana ja sijoitusbloggaajana Linkoneva on korostanut etenkin sijoittamisen aloittamisen tärkeyttä vaikka pienillä summilla. Linkoneva on etenkin etf-sijoittamisen puolestapuhuja ja korostaa sijoittamisen vaivattomuutta.

Kimmo Matikainen

Matikainen kertoo Twitterissä avoimesti omista sijoituspäätöksistään ja kaupankäynnistään. 20 vuoden ura meklarina tuo uskottavuutta. Suomalainen sijoituskeskustelu painottuu usein ”osta ja pidä” -strategiaan, ja  Matikainen on harvoja suomalaisia sijoittajia ja keskustelijoita, jotka käyvät aktiivisesti kauppaa osakkeilla. Matikainen tuo keskusteluun kaivattua monipuolisuutta.

Merja Mähkä

Merja Mähkä on Onnellinen omistaja -blogissaan kannustanut ihmisiä huolehtimaan omasta taloudestaan ja pyrkinyt madaltamaan sijoittamisen aloittamisen kynnystä. Mähkä on aktiivinen keskustelija sosiaalisessa mediassa ja antanut kasvot etenkin naisten sijoittamiselle. Avoimesti sijoittamisesta ja myös virheistään puhuvaan Mähkään on helppo samaistua.

 Aki Pyysing

Pokeriammattilainen on sijoittanut spekulatiivisesti osakkeisiin 30 vuotta. Pyysing on Sijoitustieto-sivuston perustaja ja osakas. Pyysingin usein piikikkäät kolumnit ovat luoneet hänelle oman fanijoukon. Pyysing tuo suomalaiseen sijoituskeskusteluun tervetullutta räyhäkkyyttä ja omaleimaisuutta. Pyysingin analyysit pörssiyhtiöistä ovat usein teräviä ja kärjistäviäkin, mutta johdonmukaisesti argumentoituja.

 

powered by Typeform

Osallistu keskusteluun somessa #sijoittaja18

Ajankohtaista

Tapahtumapaikka

Messukeskus Siipi

Rautatieläisenkatu 3

00520 Helsinki

Siipi, sisäänkäynti: Rautatieläisenkatu 3. Pysäköintialueen osoite navigaattoriin: Ratamestarinkatu 13.

Julkiset kulkuvälineet

Raitiovaunut 7A, 7B ja 9 sekä kaikki kauko- ja lähijunat pysähtyvät Pasilan asemalla, josta on 300 metrin kävelymatka Messukeskukseen. Bussilinjat 506 ja 69 pysähtyvät Messukeskuksen edessä, sekä linjat 504 ja 505 Pasilan asemalla. Katso lisätietoja reittioppaasta.

Saapuminen omalla autolla

Messukeskus sijaitsee Pasilassa, muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Kokoustamon parkkiin pääsee Ratamestarinkadulta, sisäänkäynti on osoittessa Ratamestarinkatu 13. Pysäköintihalliin saapumisesta ja pysäköintimaksuista lisätietoja löytyy Messukeskuksen sivuilta »

Majoitus

Olemme neuvotelleet erikoishinnatuseisiin Helsingin hotelleihin. Mainitse huonetta varatessasi, että olet tulossa Alma Talentin tapahtumaan, niin etuhinta tulee huomioitua. Mikäli kaipaat lisätietoja hotellien sijainneista tai hinnoista, ota yhteys asiakaspalveluumme numeroon (020) 442 4110.

Holiday Inn Messukeskus
puh. (09) 150 900