Sammio

Urban insight: Infrasektorin hiilipäästöjen rajoittaminen on avain ilmastokriisin ratkaisemiseen

Sweco

Blogi > Urban insight: Infrasektorin hiilipäästöjen rajoittaminen on avain ilmastokriisin ratkaisemiseen

Infrastruktuurisektori aiheuttaa jo yli puolet kaikista hiilipäästöistä esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Luku saattaa nousta jopa 90 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Hiilipäästöjen määrää tulisi arvioida jo infrahankkeiden alkuvaiheissa, sillä juuri silloin on mahdollista vaikuttaa päästöjen ja kustannusten suuruuteen kaikkein eniten.

Ensimmäistä kertaa Maailman talousfoorumille esitetyssä raportissa maailmanlaajuisista riskeistä (Global Risks Report 2020) viisi suurinta pelkoa liittyivät ilmastoon. Raportti kuvaa 750 asiantuntijan ja päättäjän riskiarvioita ympäri maailmaa.

Samalla aikaa useat hallitukset, suurkaupungit ja suuret organisaatiot ympäri maailmaa ovat julistaneet ilmastohätätilan. Ilmoituksia seuraa usein lupaus vähentää hiilipäästöjä merkittävästi. Harvat kuitenkaan ajattelevat kustannuksia, joita nämä kovaa tahtia lisääntyvät hiilineutraaliustavoitteet aiheuttavat.

Usein keskitytään toiminnan päästöihin infrastruktuurirakentamiseen liittyvien päästöjen kustannuksella. Näkökulmaa on syytä muuttaa.

Jos todella haluamme olla hiilineutraaleja ja välttää ilmastokatastrofin, yhteiskuntien on Swecon uuden Urban Insight -raportin mukaan tartuttava infrastruktuuriin sekä sen rakentamiseen ja ylläpitoon liittyviin hiilipäästöihin, kuten liikenteen, vesi- ja jätehuollon, energian ja viestinnän aiheuttamiin päästöihin.

Infrastruktuurisektori aiheuttaa jo yli puolet kaikista hiilipäästöistä esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Tämä luku voi kasvaa 90 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä, kun väestönkasvu ja kaupungistuminen jatkuvat ja Euroopassa tarvitaan uutta ja entistä ehompaa infrastruktuuria.

”Tehokas infrasuunnittelu voi vähentää sekä hiilipäästöjä että kustannuksia tiettyyn pisteeseen asti ensisijaisesti materiaalinkäytön ja rakennustoimintojen vähentämisen avulla. Mutta meidän on tehtävä vielä merkittävämpiä toimia, jos aiomme saavuttaa hiilineutraaliuden ja taistella ilmastokatastrofia vastaan”, sanoo Lewis Barlow, Institution of Civil Engineers -rakennusinsinöörijärjestön jäsen ja Swecon Carbon & Sustainability -teeman johtaja.

Digitaalisten tekniikoiden kehitys on vauhdittanut yhdyskuntarakentamisen kehitystä jo vuosikymmenten ajan. On aika sisällyttää hiilikustannusten hallinta tähän prosessiin. Meidän on nopeasti saavutettava piste, jossa suunnitteluratkaisujen vaikutus sekä hiilipäästöihin että kustannuksiin on pystyttävä arvioimaan heti.

Sweco kehittää parhaillaan tekniikoita parametrisen suunnittelun avulla; tietokonealgoritmit luovat tiettyjen suunnitteluparametrien nojalla automaattisesti ratkaisuja, minkä jälkeen hiilipäästöjen ja kustannusten suhteen optimaalisin ratkaisu tunnistetaan tekoälyn avulla.

Ennen pitkää tulee mahdolliseksi hyödyntää koneoppimista hiilipäästöjen ja kustannusten välisen suhteen optimoimiseen minkä tahansa suunnitteluhaasteen ratkaisemisessa. Teknologiaa odotellessa meidän on sisällytettävä hiilipäästöjen hallinta prosesseihimme alusta alkaen.

Carbon Cost in Infrastructure: The Key to the Climate Crisis? on ensimmäinen osa ilmastotoimia käsittelevässä Swecon Urban Insight -raporttien sarjassa. Sarjassa asiantuntijamme nostavat esiin dataa, tietoa ja tieteellistä tutkimusta, joita tarvitaan tulevaisuuden turvallisten ja kestävien kaupunkiympäristöjen suunnittelussa ja rakentamisessa.