Voisimme suoristaa monta mutkaa matkalla kohti hiilineutraalia Suomea. Infrasektorilla päästöjen ja niiden kustannusten suuruuteen on mahdollista vaikuttaa kaikkein eniten hankkeiden alkuvaiheessa. Siksi katse pitäisi suunnata suunnittelua ohjaaviin suurten linjojen strategisiin päätöksiin.
Rakennetun ympäristön hiilipäästöjen rajoittaminen on avain ilmastokriisin ratkaisemiseen. Infrarakentamisen päästöistä puhutaan kuitenkin vielä vähän. Julkinen keskustelu keskittyy käytön aikaisiin ympäristövaikutuksiin, joihin verrattuna rakentamisesta aiheutuvat päästöt nähdään vähäpätöisiksi. Kollegamme Iso Britanniassa ovat laskeneet, että infrasektori aiheuttaa jopa puolet yhteiskunnan hiilijalanjäljestä.
Mikäli haluamme, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035, näkökulmaa on syytä muuttaa. Rakennetun ympäristön hiilipäästöjen vähentäminen on pitkä prosessi, jonka tulisi alkaa jo aikaisin suunnitteluvaiheessa. Infran ympäristövaikutuksia on arvioitava entistä kokonaisvaltaisemmin ja käännettävä katse elinkaareen alkupäähän, eli suunnitteluun ja sitä ohjaaviin strategisiin päätöksiin.
Hiilipäästöjen määrää pitää arvioida osana maankäytön suunnittelua ja tarkentaa hiilitietoutta vaiheittain yleistasoisesta suunnitelmasta tarkempitasoiseen ennen rakentamisen aloittamista. Näin vaikutetaan kaikkein eniten päästöjen ja kustannusten suuruuteen, jolloin pelkästä hiilipäästöjen laskennasta voidaan edetä vielä tavoitteellisemmin kohti hiilikustannusten hallintaa.
Linjavedoilla luodaan edellytykset hiilineutraaliutta tukeville ratkaisuille
Kestävää infraa voidaan suunnitella ja rakentaa vain, mikäli sille luodaan ensin edellytykset valtio- ja kuntasektorilla. Esimerkiksi Helsinki ja Tampere ovat linjanneet pyrkivänsä hiilineutraaliuteen vuosiin 2035 ja 2030 mennessä. Nämä päätökset ohjaavat pitkälti sitä, minkälaisia ratkaisuja kaupunkikehityksessä isossa kuvassa tehdään ja edellyttävät kaupunkeja toimimaan strategiansa mukaisesti.
Otetaan esimerkiksi liikenne: Liikenne on merkittävä infrasektorin hiilipäästöjen aiheuttaja, ja osin siksi toimenpiteet kohdistuvatkin hiiliystävällisiin joukkoliikenneratkaisuihin. Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella on päätetty panostaa raideliikenteeseen kehittämällä raitioteitä ja lähijunaliikennettä. Päätös tukee erinomaisesti tiivistyvää kaupunkirakennetta ja myötävaikuttaa pitkällä tähtäimellä positiivisesti kaupunkien hiilipäästöihin.
Kiertotalous tarjoaa lisämahdollisuuksia infran hiilipäästöjen pienentämiseen
Yhtenä menetelmänä infran hiilipäästöjen rajoittamisessa on kiertotalouden vahvistaminen. Kiertotaloudessa on valtavasti mahdollisuuksia, ja vaikka teollisuuden sivuvirtoja ja purkubetonia (betonimursketta) on hyödynnetty infrarakentamisessa jo pitkään, on niiden täysi potentiaali vielä valjastamatta. Edellytykset kiertotalouden kannattavuudelle on luotava niin kunta- kuin valtiosektorilla. Jotta teollisuuden sivuvirtoja voidaan hyödyntää täysimääräisesti, tarvitaan alan yhteisiä tavoitteita, asiantuntijuutta sivuvirtojen jatkojalostamiseen, osaamista uusien materiaalien suunnitteluun ja rakentamiseen sekä mahdollistamista tilaajasektorilta.
Helsinki on maamassojen kierrätyksen edelläkävijä. Kaupunki on palkannut erillisen massakoordinaattorin, jonka tehtävä on ollut jo useamman vuoden ajan edistää kiertotaloutta rakentamisessa, vauhdittaa kaivumaiden uusiokäyttöä, vähentää neitseellisten maa-ainesten käyttöä sekä vähentää puhtaan kaivumaan päätymistä läjitykseen maankaatopaikoille. Kun kaupungin maamateriaalit saadaan kiertämään mahdollisimman tehokkaasti, päästään kohti ilmastotavoitteita ja parannetaan kustannustehokkuutta.
Tampereella taas on laadittu uusiomaarakentamisen vuosiohjelma, jonka avulla pyritään vastaaviin tavoitteisiin. Ohjelman tarkoituksena on tuoda näkyväksi sellaiset kaupunkiympäristön palvelualueen edistämät infrakohteet, joissa soveltuvien uusiomateriaalien käyttö on sallittua ympäristö huomioiden.
Ympäristönäkökulmat on huomioitava jo hankintakilpailutuksissa
Ympäristönäkökulmien arvioinnin tulisi olla erottamaton osa jo hankintakilpailutuksia. Aiheesta on keskusteltu paljon, mutta konkretia on jäänyt puuttumaan osittain siksi, että infra-alalta puuttuu vakiintunut tapa laskea hiilipäästöjä. Jotta ympäristönäkökulmat voidaan aidosti huomioida kilpailutuksissa, tarvitaan nyt kattavaa hiilipäästöjen laskentatietoutta. Alalla on jo yhteinen tahtotila huomioida ympäristönäkökulmat kilpailutuksissa entistä vahvemmin, nyt rohkeaa asioiden edistämistä ja laskelmien vaatimista kaivataan tilaajilta.
Voisiko ”elinkaarieuro” kertoa todelliset investointikustannukset?
Suunnittelussa eri vaihtoehtojen todelliset ympäristövaikutukset ja kustannukset tulisi selvittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Vaikka uusiomateriaalien käyttäminen maksaisi hieman enemmän kuin luonnon maa-aines, voi kustannus kääntyä toisinpäin, kun sitä tarkastellaan rakenteen koko elinkaaren aikana. Voitaisiinko siis ottaa ”elinkaarieuro” vertailujen pohjaksi investointieurojen sijasta? Kun suunnittelemme kestävää infraa, vähennämme kunnossapidon laastaritoimenpiteiden tarvetta ja mitä luultavimmin myös rakenteen käytön aikaisia kustannuksia. Suunnittelupöydille kannattaa panostaa, sillä isot ratkaisut tehdään siellä. Vastataanhan infra-alalla yhdessä käsillä olevaan ilmaston hätätilaan?
Swecon Edelläkävijät -seminaareissa Tampereella 15.9. ja Helsingissä 7.10. keskustelemme kestävästä kaupunkikehityksestä ja ilmastoteoista. Pääsethän mukaan?
Jori Lehtikangas, Osastopäällikkö, Sweco
Green Building Council Finland, Kestävä Infra -toimikunnan jäsen