Sammio

Blogi

Urban Insight: Kaupunkien täytyy parantaa kestokykyään yhä yleistyviä helleaaltoja vastaan – Kotien viilentämisen kysyntä kasvaa

Koronavirus on paljastanut vanhusten aseman riskiryhmänä, mutta yhä lämpenevä Eurooppa on toinen vakava uhkatekijä. Useampi eurooppalainen kuolee helleaaltojen seurauksena kuin muihin luonnonvaaroihin yhteensä. Uusin Swecon...

Suomen rakennuskannan täytyy sopeutua lämpenevään ilmastoon – kotien viilentämisen tarve kasvaa

Moni varmasti nauttii parhaillaan aurinkoisesta kesäsäästä, mutta useissa kodeissa sisälämpötilat alkavat kivuta lähemmäs 30 astetta ja oleskelu on tukalaa. Ilmasto lämpenee ja pitkät hellejaksot lisääntyvät...

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet käytännön teoiksi

Useimmille meistä kestävästä kehityksestä tulee mieleen ilmastonmuutos, kasvisruoka, lentohäpeä, yksityisautoilun vähentäminen. Kuumia aiheita, valitettavan kirjaimellisestikin. Kestävää kehitystä tulisi kuitenkin tarkastella laajempana kokonaisuutena. Aivan, kuten YK...

Arkkitehdin suunnittelema hiilikädenjälki syntyy koko rakennusalan ponnistuksista

Rakennussuunnittelua ohjaavat numerot. Pinta-alat, kuutiot, investoinnit, kustannukset, tehokkuus, energialaskelmat, U- ja g-arvot. Käsissämme nämä numerot muovautuvat osaksi erilaisista tiloista koostuvaa kokonaisuutta, rakennusta, joka on toimiva,...

Koronakriisistä voi seurata kestävämpi maailma – Löytyykö sinulta Veikka Gustafssonin rohkeutta lähteä valloittamaan aikamme suurinta haastetta?

Maailmanpankki, Euroopan komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto sekä YK ovat yksimielisiä siitä, että koronakriisin jälkeinen elvytys on tehtävä ekologisesti kestävällä tavalla. Yhteinen tavoite on ensiarvoisen tärkeä lähtökohta....

Kestävä liikkuminen alkaa raiteista

Lukijalta. Hallituksen kesäkuussa julkistamassa lisätalousarviossa raide- ja raitiotiehankkeiden yhteisarvo on liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd) mukaan yhteensä puoli miljardia euroa. Valtio osallistuu muun muassa...

Tuuli Kaskinen: ”Kaupunkiympäristön pitäisi olla sellainen, ettei ihmisen tarvitsisi tehdä loputtomasti hyviä valintoja ja kieltäytyä asioista”

Demos Helsingin Tuuli Kaskinen sanoo, että kestävä kaupunkisuunnittelu vaatii keskitettyjä ratkaisuja. Siksi ilmastonmuutoksen edessä koko rakennusalan arvoketju ja sen verkostovaikutus on saatava käyttöön. Kaskinen pitää...
Taalas Petteri

Petteri Taalas: ”Muutos on jo käynnissä, ja suunta on ihan selvä.”

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo kaupungeissa. Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n pääsihteerin Petteri Taalaksen mukaan rakennettu ympäristö tarvitsee normeja, jotta sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen että sen torjuminen lähtee...

Urban Insight: Kaupunkirakennetta on tiivistettävä ja samalla sopeuduttava ilmastonmuutokseen, kuten tulviin ja lämpöaaltoihin

Pohjois-Suomessa tulvii parhaillaan ja vesi saartaa katuja ja koteja. Sään ääri-ilmiöiden aiheuttamia haasteita on myös muualla Euroopassa. Swecon Urban Insight -raportissa tutkitaan, miten kaupunkien asukasluku,...

Visiona energiaomavaraiset rakennukset

Suomalaisissa rakennuksissa kuluu 40 prosenttia kaikesta maassamme käytetystä energiasta ja syntyy yli 30 prosenttia päästöistä. Swecon ammattilaiset suunnittelevat talotekniikkaa, eli esimerkiksi lämpö-, vesi-, ilmastointi- ja...

Infrasektorin hiilipäästöt saatava kuriin – jopa puolet yhteiskunnan hiilijalanjäljestä on johdettavissa infraan

Voisimme suoristaa monta mutkaa matkalla kohti hiilineutraalia Suomea. Infrasektorilla päästöjen ja niiden kustannusten suuruuteen on mahdollista vaikuttaa kaikkein eniten hankkeiden alkuvaiheessa. Siksi katse pitäisi suunnata...

Hiilineutraali matkaketju alkaa raiteista

Raideliikenteen parissa työskentelevä asiantuntija voi tietämättään olla ilmastosankari. Suomessa liikenne aiheuttaa nimittäin noin viidenneksen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Yksinkertaista ratkaisua liikenteen päästöjen nollaamiseksi ei ole, mutta niitä...
Sweco

Urban insight: Infrasektorin hiilipäästöjen rajoittaminen on avain ilmastokriisin ratkaisemiseen

Infrastruktuurisektori aiheuttaa jo yli puolet kaikista hiilipäästöistä esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Luku saattaa nousta jopa 90 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Hiilipäästöjen määrää tulisi arvioida jo infrahankkeiden alkuvaiheissa,...

Perusta hiilineutraalille Suomelle rakennetaan suunnittelupöydillä

Tavoitteet on asetettu: ilmastopaneeli IPCC:n vuoden 2018 raportti osoitti, että maapallon lämpeneminen pitää pysäyttää 1,5 asteeseen. YK:n viime syyskuiseen ilmastokokoukseen mennessä 77 valtiota oli ilmoittanut...
Mikko Suhonen

Ratikkarenessanssi tukee päästöttömästi kestävää kaupunkisuunnittelua

Vielä 2000-luvun alussa raitiovaunujen puolustaminen koettiin Suomessa vanhanaikaiseksi puuhasteluksi. Nyt kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa joko toteutetaan, suunnitellaan tai ainakin harkitaan uusia raitioteitä. Monelle se on...

Pasila – kasvun keskipiste

Helsinki on Euroopan nopeimmin kasvavia kaupunkeja, ja kaikkein vauhdikkaimmin se kasvaa Pasilassa. Keski-Pasilan Tripla-kortteleista alkanut muutos on tuomassa lähivuosikymmeninä alueelle moninkertaisesti lisää asukkaita ja työpaikkoja.  Mitä tulee...

Horjuuko kaupunkien kivijalkakauppa?

Verkkokauppa, kaupungistuminen sekä elämyksiä ja vastuullisuutta etsivät kuluttajat muovaavat kivijalkakauppaa merkittävästi lähivuosina. Mitä tämä tarkoittaa kaupunkien kannalta? Verkkokaupan kasvusta puhutaan talouslehdissä viikoittain. Monissa tuoteryhmissä verkkokaupan kasvuprosentit...

Hiilidioksidipäästöjen leikkaamiseen on yksi hyvä keino, energian kiertotalous – miksi siihen ei ole vielä tartuttu?

”Ikkunat kiinni, ettei lämpö karkaa harakoille” on isovanhemmilta tuttu ohje. Sama ajattelu hieman pidemmälle jalostettuna on askel kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Nyt pitää enää tarttua tilaisuuteen....

LIDLIN UUDEN JAKELUKESKUKSEN TALOTEKNIIKKAA OHJATAAN TIUKKOJEN ELINKAARI- JA ENERGIATAVOITTEIDEN MUKAAN

Järvenpäähän valmistui loppusyksystä Lidlin kolmas jakelukeskus, jonka kautta kulkee vuodenvaihteen jälkeen päivittäin noin 100 rekka-autollista tuotteita ympäri eteläistä Suomea. Swecon asiantuntijat ovat vastanneet kohteen monimuotoisesta...

LIDLIN JAKELUKESKUKSESSA TOIMII SUOMEN TEHOKKAIN KIINTEISTÖN OMA ENERGIAVARASTO JA MIKROVERKKO

Swecon teollisuusasiantuntijat suunnittelivat Lidlin Järvenpään jakelukeskukseen täysin uusiutuvalla energialla toimivan älykkään sähköverkon. Valtavaa kiinteistöä lämmitetään ja viilennetään oman mikroverkon aurinkopaneeleilla – ja vain tarvittaessa varavoimakoneilla...

SUOMALAINEN LÖYTÖRETKEILIJÄ TAISTELEE ILMASTON PUOLESTA: ”AJATTELEN NYKYÄÄN ENSIMMÄISENÄ NUORIA JA HEIDÄN TULEVAISUUTTAAN”

Patrick ”Pata” Degerman on Suomen ainoa todellinen löytöretkeilijä. Hän on myös isä, valokuvaaja ja suosittu puhuja, joka taistelee ilmastonmuutosta vastaan konkreettisilla teoilla. Myös sisukkaan ja...

SALESFORCE-OSAAJIEN LÖYTÄMINEN ON KUIN TRYFFELINMETSÄSTYSTÄ – KUINKA VASTATA OSAAJAPULAAN?

Salesforce täytti juuri 20 vuotta. Siinä ajassa siitä on tullut paljon muutakin kuin vain CRM-ratkaisujen tarjoaja: Salesforce on ennen kaikkea digitalisaation alusta. Yhtiön liikevaihdon ennuste...

URBAN INSIGHT: LISÄÄNTYNYT RIIPPUVUUS SÄHKÖSTÄ JA YLEISTYVÄT SÄÄN ÄÄRI-ILMIÖT OVAT YHDESSÄ RISKI YHTEISKUNNALLE

Teknologisoituva yhteiskunta on yhä riippuvaisempi sähköstä, ja esimerkiksi myrskyjen aiheuttamat katkot voivat lamaannuttaa kaupungit yhä laajemmin. Tämän vuoksi olemme haavoittuvaisempia sään ääri-ilmiöille, jotka saattavat YK:n...

URBAN INSIGHT: ENERGIAN KIERRÄTYS ON AVAIN HIILIPÄÄSTÖJEN HILLITSEMISEEN – HELSINGIN LAAJASALOON SUUNNITELLAAN ESIMERKILLISTÄ KORTTELIA

Energiantuotanto on maailmanlaajuisesti merkittävä kasvihuonekaasujen lähde. Sweco on analysoinut tuoreessa Urban Insight -raportissaan useita energiatehokkuuteen tähtääviä ratkaisuja. Älykkäämmällä energian käytöllä ja energian kierrätyksellä voidaan vähentää...

Päästöskandaali piilee rakennuksissa: ilmastotalkoissa tarvitaan ohjelmointia talotekniikkaan

Suomessa rakennusten osuus energiankulutuksesta on 40 % ja CO-päästöistä 30 %. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on tehokas keino hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, joten laitettaisiinko taloihin paksummat seinät ja...

TULEVAISUUDEN TEKNOLOGIAA EI VOI JOHTAA MENNEISYYDEN MALLEILLA

Digikiihdyttämöjä, digitalleja, digilabroja, digibuustereita – moni yritys panostaa teknologiapohjaisten liiketoimintaratkaisuiden kehittämiseen. Tuloksiakin on saatu aikaan: liiketoimintaprosessien automatisointi on osalle arkipäivää, digityöntekijät hoitavat asioita 24/7 ja uusia...

Sähköautojen määrä lisääntyy, kumpi taipuu – liikkumistottumukset vai sähköverkko?

Olet perheesi kanssa automatkalla, perille on 900 kilometriä. Maltatteko pitää tunnin tauon 160 kilometrin välein, kun ajamiseen menee joka tapauksessa yli kymmenen tuntia?...

Huonot ja hyvät uutiset sään ääri-ilmiöistä ja sähkön jakeluvarmuudesta

Ilmastonmuutos tulee lisäämään sään ääri-ilmiöiden todennäköisyyttä. Huono uutinen: Nämä aiheuttavat sähköjärjestelmävahinkoja, jotka voivat vaikuttaa miljooniin ihmisiin. Hyvä uutinen: Näihin voidaan varautua kattavalla riskienhallinnalla...

Digitaalinen työvuorosuunnittelu parantaa tuottavuutta ja työhyvinvointia

Työterveyslaitos on tutkinut jo vuosia kuormituksen ja palautumisajan vaikutusta ihmisen suorituskykyyn ja jaksamiseen. Tutkimusten pohjalta on tunnistettu erilaisia tekijöitä, jotka huomioimalla voidaan vaikuttaa jaksamiseen ja...

Miten HR-järjestelmä tukee suunnittelua ja budjetointia?

Toimintavuoden suunnitteluun tarvitaan ajantasaista tietoa ja näkyvyyttä nykytilasta, jotta eri toiminnot ja tarpeet voidaan kartoittaa, aikatauluttaa ja budjetoida. Tietojen kaivaminen hajallaan olevista exceleistä eri osastojen...

Kasvua itseohjautuvuudesta – Mutta miten?

Itseohjautuvuus on viime aikoina rikastuttanut johtamisesta käytävää keskustelua. Hierarkkiset päätöksentekoketjut nähdään nyt uusiutumisen esteenä, ja kurinalaisten budjettikierrosten koetaan rapauttavan riskinottokykyä. Vaikka tietoisuus digitalouden lainalaisuuksista on...

Johtamisen rakenteet natisevat liitoksiltaan

Paine kattilassa kasvaa. Yritysten johtamismallien sopimattomuus toimintaympäristön tarpeisiin on voimistanut siirtymää kohti sosiaalisia, verkottuneita, organisaatioita. Samaan aikaan, kun kilpailu kiristyy ja digitalisuus vahvistuu, on ihmisten usko...

Rohkeus ja uudistuva toimintakulttuuri ratkaisee organisaation menestyksen

Huomisen toimintakulttuuriin kuuluu innostava tekeminen, mutkaton vuorovaikutus, aito valmentava ote, osallistaminen ja uusien työtapojen ketterä kokeilu ja hyödyntäminen. Parhaimmillaan toimintakulttuuri viitoittaa yrityksen menestystä luomalla vetovoimaista...

(Työ)hyvinvointi rakennetaan (työ)arjessa

Kuinka monesti olenkaan kuullut, että työnantajan on loppukädessä vaikea oikeasti vaikuttaa työntekijän hyvinvointiin. Että hyvinvointi on paljon enemmän kuin ”seteli”. Ajattelin itsekin ennen näin, kunnes...

Työympäristön kuntoremontti saa stressitason laskuun

Meneillään oleva työelämän murros luo jatkuvasti uusia tehtäväkuvia sekä uutta tekemisen kulttuuria. Digitalisaatio on jo nyt muuttanut esim. markkinoinnin ja viestinnän luonteen. Työtehtävät ovat nopeatempoisia...

Lappusista digitaalisuuteen – avoin ja tehokas viestintä sitouttaa

Liian monissa yrityksissä työntekijät turhautuvat tiedon puutteeseen tai tunteeseen, että heitä ei huomioida. Asioista ei joko viestitä tarpeeksi, viestit eivät tavoita tai tietoa on liikaa....

Olipa yritys suuri tai pieni, sen tärkeimpiä tekijöitä ovat ihmiset

-Yksilöllinen ja skaalautuva terveysvalmennus laskee työkykyriskejä Henkilökohtainen kokemuksemme terveydestä, hyvinvoinnista ja niihin liittyvistä tarpeista ja toiveista vaihtelee henkilöstä toiseen. Lisäksi elämäntilanteet vaihtelevat yksilötasolla vuosien, kuukausien ja...

HR:n muuttuva rooli tekoälyn siivittämässä maailmassa

Työntekijöiden kohtelu on tässä ajan hetkessä enemmän pinnalla kuin koskaan aikaisemmin. Uutiset sukupuoleen perustuvista palkkaeroista ja #metoo:n rohkaisemat häirintäpaljastukset ovat etusivun juttuja kaikkialla maailmassa. Seuraukset...

Mitä voit odottaa modernilta HR-järjestelmältä?

Digitaalisen työympäristön vaatimukset Monet yritykset panostavat toiminnanjärjestelmien ja muiden järjestelmien digitalisointiin. HR-yksikön agendan tulisi sisältää suunnitelmat siitä, että miten se tukee yrityksen digitalisaatiota ja miten se...

Sit Less and Do More! 

You may be looking for new ways to get your employees moving.  But do you secretly think that if people aren\'t sitting down, they\'re not working?  This...

Lupa olla aito – myös johtajana

Perinteisten teorioiden johtaja on kapteeni tai kapellimestari, joka näyttää organisaatiolleen määrätietoisesti suuntaa. Viime vuosina käsitys johtajuudesta on kokenut vallankumouksen. Nykyajattelun mukaan johtajan ei kannata olla...

Fiksu johtaja hyödyntää teknologiaa – tartu mahdollisuuksiin!

Teknologia mullistaa finanssialan – ja monen muunkin sektorin ­– palveluntarjonnan. Toimialan murros on haaste yrityksille, jotka haluavat pysyä vauhdissa mukana. Yritykset voivat sopeutua muutokseen hyödyntämällä...

Kysely: Suomalaiset talousjohtajat ovat optimistisia – mutta karttavat riskejä

Deloitten ja SEB:n kyselyn mukaan kaksi viidestä talousjohtajasta aikoo palkata lisää työntekijöitä.   Suomalaiset talousjohtajat ovat ruotsalaisia kollegoitaan optimistisempia yritystensä näkymien suhteen. Tämä selviää SEB:n ja Deloitten tuoreesta talousjohtajakyselystä, joka...

Digitalisaation vaikutus arvioitu ehkä väärin, Teollisuusliiton mukaan työpaikat eivät olekaan katoamassa

Teollisuudessa jopa kymmenen prosentin kasvuvauhtia ja työllisyys kohenee. Turussa vaivaa harmaa talous. Teollisuuden digitalisaatio etenee hitaammin kuin monissa tulevaisuudenennusteissa on arvioitu. Teollisuusliiton tuoreen suhdannekatsauksenmukaan digitalisaation vauhdin pitäisi kiihtyä \"askelista pikajuoksuksi\",...

Vuoden talousjohtaja -tunnustus myönnettiin Fazerin talous- ja varatoimitusjohtaja Jouni Grönroosille

Tunnustuksen myönsi Grönroosille konsultti- ja asiantuntijapalveluyhtiö Accenturen ja Talouselämä-lehden muodostama raati.   Elintarvikeyhtiö Fazerin talousjohtaja Jouni Grönroos on saanut Vuoden talousjohtaja -tunnustuksen. Tunnustuksen myönsi Grönroosille konsultti- ja asiantuntijapalveluyhtiö Accenturen ja Talouselämä-lehden muodostama raati. Grönroos...